Muusikko

Musiikki on elämäni suuri rakkaus. Olen onnellinen siitä, että saan tehdä töitä musiikin parissa eri tavoin. Nautin esiintymisestä, mutta muusikkona työskentelyyn liittyy paljon muutakin. Vuosien varrella olen oppinut paljon mm. virheiden pelosta, sielujen yhteydestä ja itsestäni.

Parasta on, kun esittämäni musiikki saa kuulijassa aikaan vahvan tunnereaktion. Musiikissa on kyse ennen kaikkea tunteista ja jakamisesta, inhimillisyydestä. Olen joka kerran hyvin onnellinen, kun onnistun koskettamaan kuulijan sielua. Suhtaudun nöyrästi omaan osaamiseeni, ja ihailen avoimesti itseäni taitavampia. Heitä löytyy aina.

Pääsoittimeni on viulu, mutta soitan auttavasti lukuisia muitakin instrumentteja. Minulle on yhtä luontevaa esittää Matteus-passiota kuin pelimannimusiikkia tai poppia, ja työskentelen mielelläni muiden taiteenalojen vaikutuspiirissä kokeillen ja heittäytyen.

Erityisosaamiseni kohdistuu ilmaisumuotoon, jossa kaksi rakkainta instrumenttiani, viulu ja laulu, yhdistyvät orgaaniseksi kokonaisuudeksi. Kutsun tätä musisoinnin tapaa viululauluksi, ja olen tehnyt pioneerityötä aiheen parissa Suomessa. Ilmaisuvoimansa takia viululaulaminen inspiroi minua tulkintavälineenä kaikkein eniten.

tuottaja

Konserttien ja levytysten järjestämisestä karttunut kokemus on kehittynyt kyvyksi ja haluksi toimia taiteellisen työn lisäksi tuottajan roolissa. Oman osaamisen tuotteistaminen sekä siitä tiedottaminen ovat yhä selkeämmin osa muusikon työhön liittyvää tehtäväkenttää. Näitä kaikkia teen jatkuvasti, erilaisin tavoin ja yhä opetellen.

Tuottajana pyrin toimimaan laaja-alaisesti ja huolellisesti. Käytän hyväkseni kaikkea esiintyjänä, studiomuusikkona, pedagogina, säveltäjänä sekä tutkijana oppimaani. Yksi vahvuuksistani on hyvät vuorovaikutustaidot.

”Upeasti tuotettu, teit mahtavan duunin!”   

Muusikko Iiro Rantala

Scroll to Top